Sisko Tahtoisin Jäädä

5,647 views

Uploaded on August 13, 2010 by FilmTrailer

15-vuotias Emilia (Ada Kukkonen) on perheensä vastuunkantaja: pikkuäiti seitsenvuotiaalle siskolleen Elsalle (Anna-Leena Uotila), sijainen yksinhuoltajaisälleen Juhanille (Seppo Pääkkönen) tämän ollessa matkoilla ja kiltti tytärpuoli Juhanin uudelle vaimolle Tuulalle (Kristiina Halttu).

Ysin keskiarvo, paikka koulun juoksujoukkuessa, mukava poikaystävä. ”Emilia pärjää aina”, kuten Juhani sanoo. Ja niin se on ollut, eikä Emilia ole pysähtynyt pohtimaan, tahtooko hän olla se, joka pärjää aina. Emiliasta tuntuu, että jokin puuttuu hänen elämästään, mutta hän ei tiedä, mitä se voisi olla.

Kesäloman viimeisenä viikonloppuna Emilia tapaa yöuinnilla Siirin, 16, (Sara Melleri), joka näyttää olevan kaikkea sitä, mitä Emilia tahtoisi olla: vapaa, rohkea, itsenäinen. Tyttöjen intohimoinen ystävyys korvaa pian kaiken Emilian elämässä. Hän uskaltaa ensimmäistä kertaa unohtaa velvollisuutensa ja olla nuori.
Räiskyvä elämänhalu kuitenkin karkaa käsistä. Pinnan alla Emilia alkaa epäröidä. Millaiseksi hän on muuttumassa? Samaan aikaan Siirin loisto alkaa himmetä. Siiri pystyy olemaan vahva vain nojatessaan johonkuhun toiseen, ja nyt se joku on Emilia. Jälleen, tällä kertaa Siiriä miellyttääkseen, Emilian on salattava todelliset tunteensa ja oltava se, joka pärjää aina.

Symbioottinen ystävyyssuhde on muuttunut kahleeksi. Lopussa selviää, onko Emilialla tarpeeksi rohkeutta irrottautua perheestä ja Siiristä tullakseen itse kokonaiseksi. Sisko tahtoisin jäädä on elokuva nuoruuden kauneudesta ja kipeydestä.

ALSO FROM THIS CHANNEL

  • 1
    Upside Down

    Upside Down

    by FilmTrailer (5/1/13) 1,711 views

    Dans un univers extraordinaire vit un jeune homme ordinaire, Adam, qui tente de joindre les deux bouts dans un monde détruit par la guerre. Tout en luttant pour avancer dans la vie, il est hanté par le souvenir d’une belle jeune fille venant d’un monde d’abondance : Eden. Dans cet univers, son monde se trouve juste au-dessus de celui d’Adam - si près que lorsqu’il regarde vers le ciel, il peut voir ses villes étincelantes et ses champs fleuris. Mais cette proximité est trompeuse : l’entrée dans son monde est strictement interdite et la gravité de la planète d’Eden rend toute tentative extrêmement périlleuse.

  • 2
    La Fleur De L'âge 01:56

    La Fleur De L'âge

    by FilmTrailer (5/1/13) 981 views

    Gaspard Dassonville a 63 ans. Son style de vie en a la moitié : producteur de télévision réputé, il accumule les compagnes trentenaires et s'obstine à ignorer tout signe de vieillissement. Mais le grand âge lui tombe dessus avec fracas : Gaspard est contraint d'accueillir chez lui son père Hubert, devenu dépendant. Vieillard indomptable, Hubert vient perturber l'arrangement de son fils avec une jeunesse illusoire. Le duo se transforme en trio avec l'arrivée de Zana, aide-soignante aux références douteuses et à l'imagination débridée. Fascinés chacun à sa manière par cette femme peu conventionnelle, père et fils s'affrontent et se redécouvrent.

Comments on Sisko Tahtoisin Jäädä

RECOMMENDED CHANNELS