Results for: ois-cluzet Search Results
Family Filter:
2:06
Tositapahtumiin perustuva Koskemattomat on hersyvän lämmin draamakomedia ystävyksistä, joiden ei luulisi edes tuntevan toisiaan. Philippe (François Cluzet) on pyörätuoliin sidottu neliraajahalvaantunut miljonääri, kun taas Driss (Omar Sy), piittaamaton pikkukonna, mieluummin lorvii ja pössyttelee, kuin kantaa vastuuta. Silti Driss hurmaa tarkoittamattaan Philippen, kun tämä etsii itselleen uutta hoitajaa auttamaan päivittäisessä arjessa. Driss virkistyy uusista hulppeista asuinpuitteista, Philippen kuumasta punapääassistentista ja Kool & The Gangin musiikista, mutta ankeuteen vajonneen Philippen mielen kirkastaminen on jo haasteellisempaa. Driss haluaa isännälleen iloa, mutta hänen ajatuksensa Philippen hoidon tarpeista sotii muun henkilökunnan käsityksiä vastaan. Ryhdittömään poikaansa uupuneesta Drissin kasvattiäidistä, sen enempää kuin Philippen teiniangstisesta adoptoidusta tyttärestäkään, ei ole ainakaan avuksi. Kaikesta huolimatta Phillippe ja Driss ystävystyvät. Syvän keskinäisen yhteytensä varassa molemmat etsivät paluuta elämään, niin kartanoonsa eristäytynyt hillitty aristokraatti kuin yhteiskunnasta syrjäytynyt holtiton slummin kingikin. Lähelle on pitkä matka: joskus oman maailmansa löytääkseen onkin kurotettava uuteen ja itsensä tavoittaakseen kohdattava toinen. Hilpeän liikuttava ja sentimentaalisen riemukas Olivier Nakachen ja Eric Toledanon ohjaama elokuva on hurmannut yleisöjä ja voittanut palkintoja lukuisilla elokuvajuhlilla ympäri maailman. Suomen valkokankailla se nähdään viimein 30.11.
30 Nov 2012
629
Share Video

2:45
Ieder jaar nodigen de rijke restauranthouder Max en zijn vrouw Véro hun vriendengroep uit om in hun prachtige strandhuis het begin van de vakantie te vieren. Maar dit jaar, voordat ze vanuit Parijs vertrekken, raakt hun vriend Ludo gewond bij een ongeluk. Dit brengt een kettingreactie aan emotionele uitbarstingen teweeg. Het masker gaat af en de vrienden laten voor het eerst zien wie ze echt zijn. Vriendschappen, liefdes en zekerheden worden op de proef gesteld en hun leven komt op losse schroeven te staan.
13 Jan 2011
4467
Share Video

1:19
Paul a 16 ans et les complexes d'un ado de son âge. Entre une mère impotente et une soeur qui rêve d'être miss, le seul qui s'en sorte à ses yeux , c'est son père. Hélas, il est femme de ménage.
14 Apr 2011
843
Share Video

1:47
Every year, Max, a successful restaurant owner, and Véro, his eco-friendly wife invite a merry group of friends to their beautiful beach house to celebrate Antoine's birthday and kick-start the vacation. But, this year, before they all leave Paris, their buddy Ludo is hurt in a serious accident, which sets off a dramatic chain of reactions and emotional responses. The eagerly anticipated vacation leads each of the protagonists to raise the little veils that for years they have draped over what bothers and upsets them. Pretenses become increasingly hard to keep up. Until the moment when the truth finally catches up with them all...
15 Apr 2011
16126
Share Video

1:46
Un grupo de amigos tiene la costumbre de reunirse en sus vacaciones de verano. Este año, deciden no romper esta tradición a pesar que uno de ellos sufre un accidente en París unos días antes de partir. Ya en la playa, sus contradicciones afloran y su amistad se pone a prueba. Juntos se verán obligados a convivir con esas pequeñas mentiras sin importancia que se dicen cada día.
28 May 2011
819
Share Video

1:40
Sommer am Cap Ferret. Wie jedes Jahr hat der gestresste Restaurantbesitzer Max seine Freunde in sein Strandhaus eingeladen. Freunde, von denen er vieles weiß, aber einiges nicht wahrhaben will: Da ist zum Beispiel der Chiropraktiker Vincent, der vor kurzem festgestellt hat, dass er heimlich in Max verliebt ist; oder Antoine, der unermuedlich von seiner Ex redet und allen damit ganz schoen auf die Nerven geht; oder Eric, der auch mit Mitte 30 noch immer meint, jede ins Bett kriegen zu koennen; und Marie, die hofft, sich hier vor einem hartnaeckigen Pariser Verehrer verstecken zu können; sowie Max‘ Ehefrau Vero, die sich fuer alle verantwortlich fuehlt, vor allem wenn es um die biodynamisch richtige Ernaehrung geht. Nicht zu vergessen die besonders nachts aktiven Marder, die die Stimmung im Haus an den Rand der Explosion bringen. Ein Urlaub unter Freunden mit Gruppendynamik pur. Doch die Fassade, hinter der sich jeder einzelne zu verstecken sucht, beginnt zu bröckeln, als sie die Realitaet einholt: Denn ein Freund fehlt - Ludo. Nach einem schweren Unfall liegt er im Krankenhaus, und die Freunde muessen nun ueberlegen, wie sie mit dieser außergewöhnlichen Situation umgehen sollen... Mit viel Witz, Ironie und Charme schildert Regisseur Guillaume Canet das sommerliche, aber keinesfalls konfliktfreie Wiedersehen einer Gruppe von Freunden. Die beeindruckend besetzte, mitreißende Komödie begeisterte mehr als 5 Millionen Zuschauer in Frankreich.
11 Jul 2011
736
Share Video

2:45
Eläväinen joukko pariisilaisystävyksiä päättää toteuttaa jokakesäisen lomamatkansa meren rannalle siitäkin huolimatta, että yksi porukan jäsenistä viruu sairaalassa skootterionnettomuuden jäljiltä. Meri, tuuli, pitkät illalliset ja auringonpaisteiset päivät siivittävät keskusteluja ja kunkin seurueen jäsenen elämänpohdintoja. Canet'n käsikirjoitus käsittelee koskettavasti kolmenkympin paremmalla puolella olevien päähenkilöidensä kriisejä, niitä isoja ja pieniä draamoja, valintoja, rakkautta ja pelkoja, joista itse kukin on taipuvainen toisinaan laskettelemaan pieniä, valkoisia valheita. Elokuvan pääosissa loistaa koko joukko ranskalaisen nykyelokuvan tunnettuja kasvoja, mm. ihastuttava Marion Cotillard.
28 Oct 2011
401
Share Video

1:51
A la suite d'un accident de parapente, Philippe, riche de aristocrate, engage comme aide à domicile Driss, un jeune de banlieue tout juste sorti de prison... Bref la personne la moins adaptée pour le job. Ensemble ils vont faire cohabiter Vivaldi et Earth Wind and Fire, le verbe et la vanne, les costumes et les bas de survêtement... Deux univers vont se télescoper, s'apprivoiser, pour donner naissance à une amitié aussi dingue, drôle et forte qu'inattendue, une relation unique qui fera des étincelles et qui les rendra... Intouchables.
2 Nov 2011
1214
Share Video

0:55
Philippe (FRANÇOIS CLUZET) führt das perfekte Leben. Er ist reich, adlig, gebildet und hat eine Heerschar von Hausangestellten – aber ohne Hilfe geht nichts! Philippe ist vom Hals an abwärts gelähmt. Eines Tages taucht Driss (OMAR SY), ein junger Mann, der gerade aus dem Gefängnis entlassen wurde, in Philippes geordnetem Leben auf. Driss will eigentlich nur einen Bewerbungsstempel für seine Arbeitslosenunterstützung und auf den ersten Blick eignet sich das charmante Großmaul aus der Vorstadt auch überhaupt nicht für den Job als Pfleger. Doch seine unbekümmerte, freche Art macht Philippe neugierig. Spontan engagiert er Driss und gibt ihm zwei Wochen Zeit, sich zu bewähren. Aber passen Mozart und Earth, Wind & Fire, Poesie und derbe Sprüche, feiner Zwirn und Kapuzenshirts wirklich zusammen? Und warum benutzt Philippe eigentlich nie den großartigen Maserati, der abgedeckt auf dem Innenhof steht? Es ist der Beginn einer verrückten und wunderbaren Freundschaft, die Philippe und Driss für immer verändern wird...
5 Jan 2012
1599
Share Video

1:50
Dopo un incidente di parapendio che lo ha reso paraplegico, il ricco aristocratico Philippe assume Driss, ragazzo di periferia appena uscito dalla prigione, come badante personale… Per dirla senza troppi giri di parole, la persona meno adatta per questo incarico. L’improbabile connubio genera altrettanto improbabili incontri tra Vivaldi e gli Earth, Wind, dizione perfetta e slang di strada, completi eleganti e tute da ginnastica...
24 Feb 2012
1599
Share Video

2:12
Historia emotiva e ingeniosa, basada en hechos reales, sobre dos hombres que nunca deberían haberse encontrado: un aristócrata herido en un accidente y un joven de los suburbios de París quien se convierte en su asistente y le devuelve las ganas de vivir.
12 Mar 2012
734
Share Video

0:10
Trailer van The Intouchables.
17 Mar 2012
836
Share Video